23.1.2014, klo 13.00 - 16.00
Kohderyhmät
Sisältö
Tietoa kouluttajasta
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ja Suomen Sopimuspalokuntien Liiton yhteistyönä käynnistettiin keväällä 2013 hanke selvittämään vapaaehtoisresurssien saatavuutta ja käytettävyyttä osana hälytystehtäviä ja sopimuspalokuntien lähtövarmuutta. Hankkeen on rahoittanut Palosuojelurahasto. Hankkeessa on tarkasteltu viranomaisten tukena tehtävää toimintaan pelastuspalvelujärjestöissä ja sopimuspalokunnissa pelastus-, etsintä- ja ensihuoltotoimintaan sekä erilaisiin tukitehtäviin osallistuvien toimivien
vapaaehtoisten näkökulmasta. Hankkeessa selvitetään muun muassa:
• kuinka hyvin vapaaehtoiset pääsevät osallistumaan hälytystehtäviin,
• mitkä tekijät estävät osallistumista hälytystehtäviin, ja
• kuinka motivoituneita vapaaehtoiset ovat hälytystoimintaan?
Seminaarissa keskustellaan hankkeen ensimmäisen vaiheen tuloksista sekä työstetään toista vaihetta, joka kestää kesäkuun loppuun 2014 saakka. Seminaari tarjoaa mahdollisuuden:
• verkostoitua alan keskeisten toimijoiden kanssa
• saada kokonaiskuva vapaaehtoisten muodostamasta toimijakentästä ja toiminnasta
• keskustella vapaaehtoisten tulevasta roolista osana yhteiskunnan muutosta
Kohderyhmä: Järjestöt, viranomaiset ja muut yhteistyökumppanit. Seminaari on kutsuseminaari.
Lisätietoja: varautumiskoordinaattori Ilona Hatakka, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö,
p. 040 511 2032, ilona.hatakka@spek.fi
toiminnanjohtaja Isto Kujala, Suomen Sopimuspalokuntien liitto, p. 0400 752 364, isto.kujala@sspl.fi
Ilmoittautuminen: 9.1.2014 mennessä osoitteessa koulutus.spek.fi
7.11.2013, klo 12.43 - 17.1.2014, klo 16.00
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö
Sinebrychoffin taidemuseon holvisali